Lapsikuvaus alkaa rauhoittumalla.

Nykypäivän lapset ovat uusia tilanteita kohtaan paljon ennakkoluulottomampia kuin urani

alkuaikoina 30 v. sitten. Silloin lapsikuvaus usein alkoi niin, että pieni takertui äitinsä kaulaan

naama punaisena pelosta itkien.

Ehkä nämä varhaiset kokemukset ovat saaneet minut jopa ylivarovaiseksi lapsikuvauksen

aloittamisessa. Poikkeuksetta ensimmäinen asia, mikä lapsikuvaksessa tehdään päällysvaatteiden

riisumisen jälkeen, on istuminen alas rauhoittumaan. Pyrimme olemaan ihan rauhallisesti hiljaa

ja seuraamaan pikkuisen reaktioita uuteen tilanteeseen. Meillä on pari isoa koria täynnä kaikenlaista, ei niin lelumaista kiinnostavaa tavaraa. Niitä pengotaan ja ihmetellään toisiamme,

ja kyllä näistä pienistä huomaa selvästi, milloin he ovat kotiutuneet studioon ja kuvaus voi alkaa.

Joskus tämä kotiutumisvaihe voi kestää jopa 15-20 minuuttia, mutta siihenkin täytyy olla aikaa.

Yleisesti ottaen lapsikuvaukset sujuvat paljon mukavammissa merkeissä kuin vanhemmat

etukäteen luulevat. Joskus on jopa rauhoiteltava vanhempia: ”otetaan nyt ihan iisisti, kyllä

tämä kuitenkin hyvin menee”. Kun kuvaustilanteen parhaat otokset ovat sitten vanhemmilla

vedoksina, niin reaktio on usein: Tuliks´ näistä kuitenkin näin hyviä.

Tietysti valokuvaajalla täytyy olla mieletön varasto erilaisia ”kikkakolmosia”, joilla lapsen

mielenkiinto ja huomio saadaan pysymään oikeassa asiassa. Höyheniä, saippuakuplia,

äänteleviä leluja, simpukoita, käpyjä, kiliseviä rasioita, helmitauluja, jopa vesisumutin

on joskus tehokas. Joskus taas parhaat naurut tulevat ihmeeksemme ihan itsestään.

Ja pörröinen pölyhuisku on eräs parhaista työkaluista.

Kaiken kaikkiaan lapsikuvaukseen lähtee aina hyvällä mielellä. Vaikka lapsilla olisikin

niin sanottu huono päivä, he ovat kaikessa suloisuudessaan omia viattomia ja

teeskentelemättömiä itsejään. Ja mieli muuttuu onneksi hyvin nopeasti hyväänkin suuntaan.

Sitten vaan uusia ”höpönassuja” kuvaamaan…..